Kaikki Bojokolla esitetyt kasinot ovat yhteistyökumppaneitamme, joilla on luotettavien peliviranomaisten myöntämä lisenssi tarjota rahapelejä suomalaispelaajille. Tietoa mainoksista

Löydä unelmatyö rahapelialalta

kirjoittanut Joonas Karhu

Maailmanlaajuinen rahapeliala työllistää tuhansia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Tarjolla on satoja jännittäviä rooleja. Näin voit päästä osaksi pelialaa.

Rahapeliala on yksi maailman suurimmista työllistäjistä. Jo pelkästään Euroopassa työskentelee yli 10 000 ihmistä eri rooleissa ja eri maissa.

On esitetty arvioita, joiden mukaan netissä toimiva rahapeliala operaattoreineen, toimittajineen, affiliaatteineen, sääntelijöineen ja muine liitännäisyrityksineen työllistäisi yli 100 000 ihmistä. Tähän sisältyvät sekä koko- että osa-aikaiset työntekijät, konsultit että freelancerit.

Ja koska netin rahapeliala kasvaa jatkuvasti, myös työmahdollisuudet nopeatempoisella, jännittävällä ja palkitsevalla sektorilla lisääntyvät.

Mutta mitä töitä alalta oikeastaan löytyy? Mitä taitoja näistä töistä suoriutuminen edellyttää ja mitä etuja netin rahapeliyritykselle työskentelemisessä on?

Tällä sivulla kerromme kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää rahapelialan työpaikoista. Saat tietää useista eri rooleista sekä niiden vaatimuksista ja tietenkin myös odotettavissa olevan palkkatason.

Aivan ensimmäiseksi on kuitenkin syytä tutustua erityyppisiin organisaatioihin, jotka operoivat tällä sektorilla.

Erityyppiset rahapeliyritykset netissä

Rahapelialan yritykset eivät rajoitu vain brändeihin, jotka tarjoavat kasinon, livekasinon, vedonlyönnin, bingon, pokerin ja lottopelejä pelaajille.

Ylläpitääkseen sivustojen toimintaa operaattoreiden on työskenneltävä muiden yritysten, kuten tekniikka- ja ohjelmistontoimittajien, sääntelijöiden, lakimiesten, kirjanpitäjien ja markkinointitoimistojen, kanssa.

Olemme listanneet alle erityyppisiä yrityksiä, jotka operoivat rahapelisektorilla, ja selittäneet, mikä niiden rooli alalla on.

Operaattorit

Alan operaattoreita ovat brändit, jotka tarjoavat slotit, livekasinon, vedonlyönnin, bingon, pokerin ja lottopelejä pelaajille. Operaattoreita ovat esimerkiksi nettikasinot ja vedonlyöntisivustot, kuten Casumo, PlayOJO ja Mr Green.

Nämä organisaatiot työllistävät usein satoja tai jopa tuhansia ihmisiä ja tarjolla on valtavasti erilaisia rooleja ja työnkuvia, kuten muun muassa johto-, tekniikka-, talous-, markkinointi- ja asiakaspalvelutehtäviä.

Operaattorien koko vaihtelee alan titaaneista uusiin brändeihin. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu muun muassa Kindred, joka omistaa mm. Unibetin ja 32Redin, ja jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat uudet tulokkaat, kuten MrQ ja Hyper Casino.

Toimittajat

Toimittajat jakautuvat useampaan eri alakategoriaan, sillä niihin luetaan muun muassa teknologiayritykset, jotka tarjoavat toiminnan kannalta olennaiset kasinoalustat, sekä pelinkehitysstudiot, pelillistämisasiantuntijat ja monet muut.

Työpaikat näissä yrityksissä ovat useimmiten teknologia- ja kehityspainotteisia, mutta esimerkiksi pelistudiot työllistävät myös suunnittelijoita, matemaatikkoja, kirjanpitäjiä ja myyntihenkilöitä.

Aivan kuten operaattoreiden, myös toimittajien koko vaihtelee. Esimerkiksi Microgaming on yksi maailman suurimmista ohjelmisto- ja pelinkehittäjistä, mutta 4The Player taas on lupaava uusi pelinkehittäjä.

Affiliaatit

Useimmat nettikasino-operaattorit käyttävät affiliaattiverkostoja, joihin myös Bojoko kuuluu, houkutellakseen uusia pelaajia brändiensä ja sivustojensa pariin.

Affiliaatit tunnetaan myös vertailusivustoistaan, jotka tarjoavat pelaajille kaikki tiedot ja työkalut, joita nämä tarvitsevat päättääkseen, mikä uudet kasinot ovat itselle parhaita.

Affiliaattiyritykset työllistävät verkkosivustojen kehittäjiä, sisällöntuottajia, graafisia suunnittelijoita sekä tilinhoitajia ja liiketoiminnan kehittäjiä.

Sääntelijät

Nettipelaaminen on säänneltyä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja eurooppalaisilla markkinoilla, kuten Ruotsissa, Espanjassa, Italiassa ja Tanskassa. Tämä tarkoittaa, että se on laillista, ja operaattoreilla ja toimittajilla tulee olla voimassa oleva kasinolisenssi tarjotakseen tuotteitaan näillä alueilla.

Sääntelijät, kuten UK Gambling Commission, ovat vastuussa lisenssien myöntämisestä sekä sääntöjen asettamisesta ja sen varmistamisesta, että operaattorit ja toimittajat noudattavat niitä.

Sääntelijäviranomaiset työllistävät lakimiehiä, talousasiantuntijoita, teknisiä henkilöitä, tilinhoitajia sekä johtotason henkilöitä, kuten toimitusjohtajia ja operatiivisia päälliköitä.

Oikeusala

Netin rahapelisektori on monimutkainen, sillä operaattoreiden tulee huomioida useammassa eri maassa voimassa olevat lait. Monimutkaista on myös varsinainen liiketoiminta alalla.

Tähän voi kuulua muun muassa sopimukset pelinkehittäjien kanssa, operaattoreiden lisenssinhakuprosessit sekä jopa yritysten yhdistyminen tai osto.

Joillakin yrityksillä on oma lakitiimi talon sisällä, joka pitää huolen näistä asioista samalla, mutta osa yrityksistä luottaa lakifirmoihin, jotka tarjoavat tarvittavaa tukea ja neuvoja.

PR ja markkinointi

Kilpailu nettipelialalla on kovaa, joten monilla yrityksillä on omistautunut PR- ja markkinointiosasto, joka kasvattaa tuotteiden ja palveluiden tunnettuutta kuluttajien ja asiakkaiden keskuudessa.

Monet yritykset voivat ulkoistaa tämän toiminnan PR- ja markkinointiyrityksille, jotka luovat kampanjoita ja julkisuutta heidän puolestaan.

Markkinointi ja PR kattavat laajan alueen, ja tarjolla on useita eri rooleja aina pelaajahankinnasta pelaajien sitouttamiseen, sosiaaliseen mediaan ja hakukoneoptimointiin asti.

Useita eri pelialan yrityksiä, joille työskennellä

Netin rahapeliala on ollut olemassa nyt jo yli 20 vuotta, ja tänä aikana alalle on tullut runsaasti uusia yrityksiä.

Osa yrityksistä, kuten Microgaming ja Playtech, ovat olleet mukana alusta alkaen, ja tänään ne ovatkin alan absoluuttisia titaaneja ja työllistävät tuhansia ihmisiä ympäri maailman.

Sama pätee operaattoreihin, kuten 888 ja BetVictor. Nämä brändit ovat tarjonneet uhkapelejä netissä vuosikymmenten ajan ja ovat nyt suuria organisaatioita, jotka työllistävät satoja ihmisiä.

Peliala ei kuitenkaan ole vain isojen yritysten dominoima. Alalla on useita pienempiä yrityksiä, jotka pyrkivät jatkuvasti kasvattamaan mainettaan.

Ala on myös erityisen suosittu yrittäjien, innovaattoreiden ja start-upien keskuudessa, ja moni näistäkin tarjoaa jännittäviä rooleja ja mahdollisuuden olla mukana nopeasti kasvavassa yrityksessä.

Tämä on hyvä juttu niille, jotka haluavat työskennellä netin rahapelialalla, sillä he voivat hakea joko rooleja isoista korporaatioista tai tavoitella hieman rennompaa työkulttuuria pienempien yritysten palkkalistoilla.

Joitakin avoimia työpaikkoja

Netin rahapelialalla on kirjaimellisesti satoja avoimia työpaikkoja, mutta rekrytointiyritys BettingJobs.com jakaa roolit 12 avainkategoriaan.

Nämä kategoriat ovat:

Kattavassa palkkaselvityksessään BettingJobs.com listaa myös yleisimpien roolien minimi-, maksimi- ja keskimääräiset palkat netin pelialan yrityksissä.

Olemme listanneet alle netin rahapeliyritysten viisi aloitustason roolia ja viisi ylemmän tason roolia keskimääräisine palkkoineen.

Aloitustaso

Tilinhoitaja (kaupallinen)
Keskimääräinen palkka - 40 000 € vuodessa

Data-analyytikko (analytiikka)
Keskimääräinen palkka - 26 000 € vuodessa

Markkinointipäällikkö (markkinointi)
Keskimääräinen palkka - 30 000 € vuodessa

Junior-myyjä (kaupankäynti)
Keskimääräinen palkka 23 000 € vuodessa

Asiakaspalveluhenkilö (toiminnalliset roolit)
Keskimääräinen palkka - 26 000 € vuodessa

Ylempi taso

Studiopäällikkö (pelistudio)
Keskimääräinen palkka - 110 000 € vuodessa

Vastaavuusjohtaja (velvoitteiden noudattaminen)
Keskimääräinen palkka - 150 000 € vuodessa

Tuotejohtaja (tuotekehitys)
Keskimääräinen palkka - 150 000 € vuodessa

Tekninen johtaja (tekninen)
Keskimääräinen palkka - 130 000 € vuodessa

Toimitusjohtaja (johtajataso)
Keskimääräinen palkka - 250 000 € vuodessa

Nettipelialan edut

Hyvän palkan lisäksi monet netin rahapelialan yritykset tarjoavat työntekijöilleen uskomattomia etuja ja kannustimia.

Daniel Fryar netin rahapelityöpaikkoja välittävältä JobsFactor.co.uk-sivustolta sanoo, että alalla työskentelevät henkilöt saavat nauttia runsaista eduista.

Netin rahapeliala on todella kilpailtu ja siellä liikkuu paljon rahaa. Näin ollen yrityksillä on varaa varmistaa se, että työntekijöistä pidetään huolta ja nämä ovat tyytyväisiä.
Daniel Fryar, Jobsfactor.co.uk

"Useimmat yritykset tarjoavat työntekijöilleen etuja, kuten ilmaisen salijäsenyyden, alennuskuponkeja suosittuihin ravintoloihin, mahdollisuuden kouluttautua ja kehittää taitojaan ja paljon muuta.

"Useimmilla yrityksillä on myös modernit toimistot ja fantastinen työympäristö ja -kulttuuri, jossa on ilo tehdä töitä.

"Tämä johtuu siitä, että netin rahapeliala on todella kilpailtu ja siellä liikkuu paljon rahaa. Näin ollen yrityksillä on varaa varmistaa se, että työntekijöistä pidetään huolta ja nämä ovat tyytyväisiä."

Tapaustutkimus: Bojoko ja kuuden tunnin työpäivä

Toni Halonen on Good Gamen, Bojokon emoyhtiön, toimitusjohtaja. Halonen selittää, miksi hän päätti ottaa kuuden tunnin työpäivän käyttöön Bojokon toimistolla:

"Kun aloimme työllistää ihmisiä, kysyimme itseltämme, millaiselle yritykselle haluaisimme itse tehdä töitä. Olimme tehneet sisällöntuotantotöitä aiemmin ja tiesimme, että kahdeksan tunnin työpäivät voivat olla todella pitkäveteisiä. Kuulimme, että jotkut ruotsalaiset yritykset olivat saaneet hyviä tuloksia kuuden tunnin työpäivillä, joten halusimme kokeilla samaa.

Pyydän työntekijöitäni tulemaan töihin milloin tahansa klo 8-12 välillä, mutta loppujen lopuksi se on heistä kiinni.
Toni Halonen, toimitusjohtaja, Good Game

"Tämän tuloksena henkilöstön pysyvyys on todella hyvä, joka on taas säästänyt meiltä paljon aikaa rekrytoinnissa ja uusien työntekijöiden kouluttamisessa.

"Lyhyemmät työpäivämme ovat myös muodostuneet osaksi brändiämme ja saaneet alan tekijät puhumaan asiasta."

"Pyydän työntekijöitäni tulemaan töihin milloin tahansa klo 8-12 välillä, mutta loppujen lopuksi se on heistä kiinni. Ylimääräinen aika antaa heille mahdollisuuden tehdä enemmän niitä asioita, joista he pitävät."

Netin rahapeliala on todellakin maailmanlaajuinen bisnes

Yksi parhaista asioista netin rahapelialalla on sen globaalius; yrityksiä on ympäri maailman.

Maat, jotka mahdollistavat sen, että operaattorit ja toimittajat voivat tarjota pelaajille rahapelejä netissä laillisesti, lisääntyvät myös jatkuvasti.

Tällä sektorilla työskenteleville henkilöille tämä tarkoittaa mahtavia mahdollisuuksia työskennellä eri maissa ympäri maailman - Euroopasta Yhdysvaltoihin ja Afrikasta Aasiaan saakka.

On olemassa kourallinen tärkeimpiä rahapelien hallintoalueita, joissa alan suurimmat yritykset sijaitsevat. Voit tutustua näihin hallintoalueisiin tarkemmin alta.

Yhdistynyt kuningaskunta

UK Gambling Commission on yksi maailman arvostetuimmista sääntelijöistä, ja näin ollen maassa toimii lukuisia netin rahapelialan yrityksiä.

Osalla niistä on toimista Yhdistyneessä kuningaskunnassa, koska ne ovat riittävän isoja ollakseen listattuina Lontoon pörssissä. Tällaisia yrityksiä ovat muun muassa 888 ja Playtech.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimii myös useita pelistudioita, kuten Iron Dog ja iSoftBet, ja osalla isoimmista kehittäjistä on satelliittitoimistoja ympäri maata.

Malta

Nettipelialan osuus Maltan koko taloudesta on noin 12 %, ja valtava määrä yrityksiä, Bojoko mukaan lukien, kutsuu tätä saarta kodikseen.

Malta Gaming Authority on toinen äärimmäisen luotettava sääntelijä, ja saarivaltion arvonlisäverorakenne tekee siitä houkuttelevan yrityksille.

Maltalla sijaitsevat muun muassa VideoSlotsin, Casumon ja Bethardin toimistot sekä pelinkehittäjien, kuten Push Gamingin, Quickspinin ja Evolution Gamingin, toimistot.

Mansaari

Mansaari on toinen lisenssejä myöntävä lainhallintoalue ja koti monelle netin pelialan yritykselle, kuten Red Tiger Gamingille ja Microgamingille.

Mansaaren Gambling Supervision Commissioner on luotettava sääntelijä, muiden saarella toimivien talous-, lainsäädäntö- ja lain noudattamisyritysten ohella.

Aivan kuten Maltallakin, netin rahapelialan yrityksiä houkutellaan saarelle sen sääntely- ja teollisuusosaamisella, mutta myös suotuisalla vero- ja ALV-järjestelmällä.

Gibraltar

Gibraltar on myös tunnettu lukuisista rahapelialan yrityksistään. Muun muassa Nektanin, BetVictorin ja NetEntin toimistot sijaitsevat siellä.

Gibraltarilla toimiva sääntelijä on nimeltään Gibraltar Gambling Commissioner ja se myöntää lisenssejä sekä operaattoreille että pelistudioille.

Vaikka Gibraltar ei sääntele yhtä monia yrityksiä kuin Maltan peliviranomainen, se on myöntänyt lisenssejä isoille nimille. Veroedut ovat Gibraltarin suurin valttikortti, mutta sieltä löytyy myös paljon lahjakkaita iGaming-alan ammattilaisia. Peliala työllistää yli 1 800 ihmistä, ja yli 12 % työntekijöistä tulee ulkomailta.

New Jersey

Laillinen rahapelaaminen netissä on pikkuhiljaa lipumassa myös Yhdysvaltoihin. New Jersey laillisti netin rahapelitoiminnan ensimmäisenä vuonna 2013.

Näin ollen puutarhavaltion operaattorien ja toimittajien määrä kasvaa koko ajan, ja markkinat kasvavat myös New Yorkissa, Floridassa ja Las Vegasissa.

Osa yhdysvaltalaisista yrityksistä pyrkii työllistämään pelialan ammattilaisia vakiintuneilta markkina-alueilta saadakseen apua omien brändien ja yritysten julkaisuun Yhdysvalloissa.

Matkustaminen ja muutto uuteen maahan

Netin rahapelisektorin globaaliuden huomioiden, työntekijät voivat odottaa lukuisia työmatkoja. Osaavia työntekijöitä rekrytoidaan usein myös ulkomailta, joka tarkoittaa, että tekijän on muutettava työn perässä uuteen maahan.

Will Sawney The Connexus Groupista, joka omistaa rekrytointialan jättiläisen, Pentasian, selittää, kuinka muuttaminen työn perässä tapahtuu netin rahapelialalla.

"Erikoisosaamista tai kokemusta alalta omaaville työntekijöille maksetaan useimmiten muuttokustannukset. Muuttopaketit kattavat matkakulut sekä auttavat uuteen maahan asettumisessa.

"Vuosina 2018-2019 autoimme ihmisiä muuttamaan muun muassa Viroon, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Bahamalle ja Australiaan."

"Alueille, joilla osaavan henkilökunnan kysyntä ohittaa tarjonnan, rekrytoidaan yhä enenevissä määrin tekijöitä ulkomailta."

"Teknologian rajoittunut osaaminen Euroopassa on kannustanut työnantajia tarjoamaan muuttopaketteja lahjakkaille kandidaateille Brasiliasta, Afrikasta ja Intiasta."

Kuinka saada työ netin pelialalta?

Kun tarjolla on satoja jännittäviä rooleja monissa eri yrityksissä, mahtavat palkat, uskomattomat edut ja mahdollisuus matkustaa, ei ole mikään ihme, että monet haluavat työllistyä pelialalle.

Kuinka työn saaminen sitten todellisuudessa toimii? Se edellyttää yhdistelmän taitoa, paloa, kovaa työtä ja sinnikkyyttä.

Osa rooleista edellyttää hakijalta tiettyä osaamista tai koulutusta - erityisesti lailliset ja taloudelliset työt - ja osa taas edellyttää enemmän persoonallisia ominaisuuksia.

Seuraavaksi esittelemme neljä avaintaitoa, jotka sinun tulisi omata riippumatta siitä, haetko roolia, joka edellyttää kokemusta vai tähtäätkö aloitustason työtehtäviin.

Digiajattelu: netin rahapeliala on digitaalinen bisnes, joten on elintärkeää, että sinulla on hyvä ymmärrys digitaalisesta tilasta ja teknologian toiminnasta.

Kouluta itseäsi: netin peliala työllistää eri taustaisia ihmisiä eri tieteenaloilta, mutta erottuaksesi joukosta, sinun kannattaa etsiä ja sisäistää tietoa alasta ymmärtääksesi sitä paremmin.

Opi nopeasti: nettipeliala on nopeatempoinen ja alati muuttuva ala, joten on tärkeää, että olet nopea oppimaan ja mukautumaan. Ne, jotka ovat, voivat edetä urallaan nopeasti.

Ole itsevarma: vedonlyönti- ja peliala on todella innovatiivinen ja teknisesti kehittynyt, joka houkuttelee osaavia tekijöitä useammalta sektorilta. Edetäksesi urallasi sinun täytyy olla itsevarma.

Seuraava askel on tietenkin aloittaa hakuprosessi. Sawneylla on muutama vinkki siihen, kuinka tunnistat itsellesi sopivat ja omia taitojasi vastaavat mahdollisuudet netin pelialan avoimista työpaikoista.

Ole strateginen: ole valikoiva hakiessasi työpaikkoja ja varmista, että ne täsmäävät omiin taitoihisi, osaamiseesi ja mielenkiinnon kohteisiisi. Älä hae useampaa työtä samasta yrityksestä.
Rakenna verkosto: käytä LinkedInia ja vastaavia työkaluja luodaksesi suhteita alalla työskenteleviin ihmisiin ja kysele mahdollisista avoimista työpaikoista. Kysy myös ohjeita ja neuvoja.
Tee hyvä CV: muokkaa CV:täsi hakemasi roolin mukaiseksi, jotta asianmukaiset taidot ja kokemus tulevat selviksi sen lukijalle.
Älä koskaan luovuta: tämä on todella suosittu ala, jossa kilpailu työpaikoista on kovaa. Usko itseesi ja ole sinnikäs ja saat vielä itsellesi sopivan työn.

Viisi syytä työskennellä netin pelialalla

Kehitys on jatkuvaa, nopeatempoista ja jännittävää
Kohtaat haasteita
Se on laaja ala, ja uudet tekijät ovat tervetulleita
Työnantajat kohtelevat henkilökuntaa hyvin
Sinulla tulee olemaan todella hauskaa

Kuinka edetä, kun olet saanut työn netin rahapelialalta?

JobsFactor.comin Daniel Fryar sanoo, että netin peliala tarjoaa erinomaiset "tikkaat kiivettäväksi", sillä "todistetut taidot ja kova työ huomataan ja palkitaan".

"Tunnen henkilökohtaisesti ihmisen, joka aloitti osa-aikaisena asiakaspalvelijana ja toimii tällä hetkellä operatiivisena johtajana kansainvälisellä brändillä, jonka liikevaihto on yli 500 miljoonaa euroa vuodessa.

"Tämä uskomaton ura urkeni vain hieman yli neljässä vuodessa - kiitos kandidaatin päättäväisyyden, oppimishalun sekä todistetun lahjakkuuden ja taidon."

Seuraavaksi esittelemme muutaman vinkin, kuinka voit edetä urallasi netin rahapelialalla.

Suunnittele tiesi huipulle

Paras tapa edetä uralla on miettiä, missä haluaisit olla tietyn ajanjakson, vaikkapa viiden vuoden kuluttua.

Mieti roolia, joka sinulla on nyt, ja sitä, mitä sinun on tehtävä saavuttaaksesi tarvitsemasi ylennyksen, jotta pääset lähemmäs tavoitettasi. Joskus sinun on otettava myös sivuaskelia.

Mieti, tarvitsetko ylimääräistä osaamista ja etsi tietoa siitä, kuinka voit tätä osaamista hankkia joko työnantajasi avustuksella tai omalla ajallasi.

Joskus eteneminen tarkoittaa siirtymistä toiselle osastolle tai kokonaan toiseen yritykseen. Kun sinulla on suunnitelma, pysyt helposti tavoittelemallasi polulla.

Seuraa, kuinka muut nappaavat huippuduunit

Mieti ihmisiä, jotka vastaavat tällä hetkellä niistä töistä, joista sinä haluaisit vastata. Mieti, kuinka he ovat päätyneet rooleihinsa. Tulivatko he alalle eri sektorilta vai ovatko he edenneet aloitustason työstä huipulle.

Ehkäpä voit jopa kysyä heiltä neuvoja, kuinka he saavuttivat asemansa ja olisivatko he tehneet jotain toisin matkan varrella.

Tämä ei tarkoita, että sinun urapolkusi täytyisi olla identtinen heihin nähden, sillä sama polku ei välttämättä toimi kaikille. Vaikka ajatustenvaihto kokeneempien tekijöiden kanssa ei ole koskaan huono juttu, oma polku kannattaa suunnitelle omien taitojen ja kykyjen mukaan.

Tunnista kehitysalueet

Paras tapa edetä millä tahansa alalla on tunnistaa alueet ja asiat, jotka kaipaavat parannusta ja kehittämistä, ja keksiä kehitysidea.

Tällä tavoin erotut joukosta henkilönä, joka on sekä taitava, innovatiivinen, itsevarma että todellinen johtaja, jolla on potentiaalia edetä urallaan aina johtotason tehtäviin asti.

Esittele muita taitoja työssäsi

Sinulla voi olla taitoja, joita et tarvitse päivätyössäsi, mutta niistä voisi olla hyötyä yrityksen muilla osastoilla.

Kenties työskentelet asiakaspalvelussa ja osaat luoda ja suunnitella sosiaalisen median kampanjoita, jotka houkuttelevat isoja seuraajamääriä.

Tai ehkäpä työskentelet markkinointiosastolla, mutta vapaa-ajallasi tykkäät kehitellä mobiilisovelluksia ja olet keksinyt idean, kuinka yrityksen tarjontaa tai palveluita voisi parantaa.

Mikäli näin on, etsi käsiisi vastaavien tiimien jäseniä ja pyydä heitä tapaamiseen, jossa voitte keskustella ideastasi enemmän. Jos he tykkäävät siitä, saatat pian löytää itsesi kyseisestä tiimistä.

Tapaustutkimus: Kuinka sain työn netin pelialalta

Phil Pearson on iGaming Platformin myynti- ja tilinhallintajohtaja. Alla hän kertoo meille, kuinka hän nappasi unelmaduuninsa netin pelialalta.

Tiedot:
Nimi: Phil Pearson
Rooli: Myynti- ja tilinhallintajohtaja
Yritys: iGaming Platform
Sijainti: Malta
Koulutus:
Toisen asteen koulutus x11
AS-tason koulutus x3
Kokemus: Ammattilaispokerinpelaaja

Pelasin pokeria työkseni. Kolmen vuoden ajan pelasin netissä ja livekasinoilla ja opin, kuinka netin pelisivustot toimivat, kuinka ne markkinoivat itseään, ja kuinka affiliaatit toimivat.

Päätin alkaa etsiä kokoaikaista myyntityötä ja koin, että netin peliala olisi sopiva minulle. Muutin Maltalle ja aloin etsiä sopivia työpaikkoja.

Huomasin, että sellainen oli avoinna iGaming Platformilla ja lähetin hakemuksen. Seuraavaksi minulla oli haastattelu toimitusjohtajan kanssa, ja viikko sen jälkeen aloitin työt.

Neuvoni niille, jotka haluavat työllistyä aloitustason tehtäviin, on tehdä paljon töitä ja edetä urallaan. Kun oppii, miten ala ja osastot toimivat, voi saavuttaa todellisen uraputken nopeasti.
Phil Pearson, iGaming Platform

Alun perin tavoitteenani oli saada tietty määrä uusia asiakkaita rekisteröitymään alustalle, mutta 12 kuukauden kuluttua yritys oli kasvanut 620 % edellisvuodesta.

Tämän jälkeen etenin "tee mitä haluat -osastolle", koska olin tehnyt osani yrityksen menestyksen eteen, jonka ansiosta sain paljon itsenäisyyttä ja vapautta.

Tämä tarkoittaa, että olen tyytyväinen siihen, mitä teen urallani, ja pysyn motivoituneena auttaakseni yritystä kasvamaan edelleen.

Neuvoni niille, jotka haluavat työllistyä aloitustason tehtäviin, on tehdä paljon töitä ja edetä urallaan. Kun oppii, miten ala ja osastot toimivat, voi saavuttaa todellisen uraputken nopeasti.

Ihmiset ovat edenneet asiakaspalvelusta johtajatason tehtäviin alle viidessä vuodessa. Mikä tahansa on mahdollista, sillä ala kasvaa nopeasti, eikä työuskollisuus ole vielä niin suurta.

Tapaustutkimus: Kuinka rakensin yrityksen netin pelialalle

Bojokoa operoivan emoyhtiön, Good Game Limitedin perustajajäsen, Toni Halonen, selittää, kuinka hän rakensi yrityksen puhtaalta pöydältä netin rahapelialalle. Voit lukea Good Gamen koko historiakatsauksen Perustajien tarina -osiosta.

Minä ja Ville Sissonen perustimme Good Game Limitedin Maltalla vuonna 2011. Ville on lapsuudenkaverini, ja olemme aina olleet kiinnostuneita urheilusta, peleistä ja rahapelaamisesta.

Vuonna 2013 tapasimme SEO-asiantuntijan, Jussi Kauppisen, josta tuli Good Gamen perustajajäsen. Uskon, että kaikille kolmelle kaksi tärkeintä syytä perustaa yritys olivat

vapaus tehdä, mitä halusimme
mahdollisuus tienata rajattomasti, jos menestyisimme

Alussa kaikki eteni todella hitaasti, ja meillä kesti 1,5 vuotta ennen kuin saimme tarpeeksi tuloja, jotta yksi meistä pystyi aloittaman täyspäiväsen työskentelyn. Hitaiden ajanjaksojen ajan täytyy vain tehdä töitä ahkerasti ja luottaa siihen, että jonain päivänä kaikki uurastus palkitaan. Se ei ole aina helppoa.

Kun olimme rakentaneet ensimmäistä kasinosivustoamme kaksi vuotta Villen ja Jussin kanssa, myimme sen seitsemännumeroisella hintalapulla. Kuusi vuotta myöhemmin julkaisimme Villen kanssa ensimmäisen sivustomme, opiskeltuamme affiliaatiota noin seitsemän vuoden ajan. Investoimme lähes koko myyntivoiton rakentaaksemme Suomeen keskittyvän nettikasinoaffiliaattisivuston.

2016 oli meidän vuosi ja yrityksemme kasvoi. Meillä oli ensimmäistä kertaa oikea toimisto ja tiimiin liittyi uusia jäseniä - joista moni työskentelee edelleenkin kanssamme.

Saman vuoden syksyllä keksimme ensimmäistä kertaa idean Bojokosta ja aloimme kehittää suunnitelmaa siitä, millaisen sivuston halusimme.

Seuraavaan kesään mennessä Suomen nettikasinosivustomme oli sijalla 2-3. Kasvaminen alkoi olla hankalaa, joten päätimme myydä. Tammikuussa 2018 allekirjoitimme sopimuksen XL Median kanssa ja myimme kasinosivuston noin 15 miljoonalla eurolla.

Tämä oli valtava diili meille, ja se on mahdollistanut sen, että voimme investoida enemmän aikaa ja resursseja Bojokoon.
Olemme nyt erittäin keskittyneitä siihen ja meillä on suuria suunnitelmia sivuston varalle tuleviksi kuukausiksi ja vuosiksi.

Vinkki netin rahapelialan rekrytoijalta

Oman yrityksen perustaminen ei tietenkään sovi kaikille. Ne, jotka haluavat työpaikan netin rahapelialalta voivat hyödyntää rekrytointifirmoja, jotka auttavat työntekijöitä löytämään itselleen sopivia rooleja.

Pentasia-rekrytointiyrityksessä työskentelevä Will Sawney vastasi muutamiin kysymyksiimme netin pelialan työnhakuun liittyen ja kertoi myös, miksi tällä alalla kannattaa työskennellä.

Kuinka monta työpaikkaa täytätte vuosittain?

Vuosina 2018-2019 löysimme yhteensä 870 henkilöä täyttämään rooleja ympäri maailman. Saimme yli 10 000 hakemusta molempina vuosina.

Mitkä roolit ovat usein avoinna?

Globaalin nettipelialan koko ja kasvu tarkoittavat, että tarjolla on aina kattava valikoima uusia työmahdollisuuksia.

Aloitustason rooleista on usein avoinna asiakaspalvelutehtäviä, digitaalista markkinointia, teknologiakehitystä ynnä muuta. Korkeamman tason tehtäviin kuuluu taas johtotason tehtävät ja johtajaroolit, analytiikka, toiminnalliset tehtävät, myynti, tuotekehitys ja markkinointi.

Mitkä roolit on vaikein täyttää?

Netin peliala kärsii vakavasta taitojen puutteesta useilla keskeisillä osastoilla. Teknologia, sääntely ja velvoitteet ja tuoteasiantuntijuus ovat osaamisaloja, joilla tekijöistä on pulaa.

Kilpailu sekä alan sisällä että muiden alojen välillä on kovaa, ja työnantajien täytyy nähdä vaivaa houkutellakseen osaavaa henkilökuntaa yrityksen palkkalistoille.

Mitä taitoja työnantajat toivovat eniten hyvältä hakijalta?

Kielitaito on kriittinen. Kommunikointi asiakkaiden kanssa heidän äidinkielellään on elintärkeää monen rahapelioperaattorin menestyksen kannalta, sillä ala muuttuu jatkuvasti globaalimmaksi.

Tämä tekee alasta ideaalisen niille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä bisneksestä. Lisäksi työnantajat arvostavat hakijoita, joilla on intohimoa nettipelaamiseen, urheiluun ja teknologiaan.

Koska kyseessä on kilpailtu ja nopeasti muuttuva ala, työtään rakastavia ja innokkaita työntekijöitä tarvitaan aina.

Mikä erottaa netin pelialan muista aloista?

Vain muutama ala on yhtä innovatiivinen, jännittävä, hyvin rahoitettu ja tarkasti säännelty kuin netin rahapeliala. Peliala on vakavaa, mutta ammattilaiset suhtautuvat siihen usein intohimoisesti.

He investoivat usein myös henkilökohtaisesti työhönsä, olipa kyseessä sitten urheiluvedonlyönti, kasino, sosiaalinen pelaaminen tai mikä tahansa muu tämän sektorin piiriin kuuluva bisnes.

Netin rahapeliala tarjoaa uskomattomat mahdollisuudet kehittää omaa osaamista eri alojen asiantuntijoille. Haasteet, globaali markkina-alue ja investoinnit tekevät tästä erinomaisen työllistymissektorin.

Tietoa kirjoittajasta

Profile logo

Joonas Karhu

Joonas on työskennellyt pelialalla yli kymmenen vuoden ajan. Hänen tekstejään julkaistaan usein kasino- ja pelialan lehdissä ja sivustoilla. Joonas työskentelee roolissa Chief Business Officer Bojokon taustalta löytyvässä yrityksessä Good Game.

Kommentit

Avatar
tai luo tunnus jättääksesi kommentin.
Profiilikuva
finnishgambler sanoi
Mielenkiintoinen juttu, oppii paljon uutta!

Hyväksy evästeet? Lue yksityisyyskäytäntömme.