Switch to United States?

It looks like you are currently located in United States but browsing the FI site.

Switch to United States »
Tietoa mainoksista
Suomi - Tshekki

MM-kisat -

Suomi - Tshekki
Niko Seppälä Päivitetty:
Tietoa mainoksista

Suomi - Tshekki

MM-kisat -

Suomi - Tshekki Vihjeet & kertoimet 29.12 21:00
Niko Seppälä Päivitetty:
Vihje: Tshekki yli 2 maalia (sis Ja+Vl)
2,07
Kerroin
Bonus: 100€ ilmaisveto
Pelaamaan »
  • Suomi aloittanut urakkansa melko odotetusti
  • Yksi ketju noussut ylitse muiden
  • Tshekki aloittanut turnauksen kahdella tappiolla

Suomea johtanut tehotrio

Suomi on aloittanut urakkansa Edmontonissa melko odotetunlaisesti. Avausottelussa oli Suomella vielä osaltaan tahmeampaa menoa, mutta Saksasta kairattiin lopulta 3-1 voitto melko rutiininomaisella esityksellä. Toisessa ottelussa ei kisojen heittopussikiksi jäävä Itävalta pystynyt Suomen huutoon vastaamaan, ja läpi ottelun pelitapahtumia selvästi hallinnut Antti Pennasen ryhmä taiteili itselleen 7-1 voiton.

Itävalta-ottelussa ajoittin Suomi tuntui menevän mukaan vastustajan vauhtiin, mutta koko ottelun kuvassa ei nuorilla leijonilla ollut hädänpäivää, mistä kertoo ottelun laukaustilastotkin, jotka kirjattiin Suomelle 48-9. Ylivoimapeliä ei päässy Suomi käytännössä kertaakaan pyörittämään kuitenkaan Itävaltaa vastaan, mikä olisi ehdottomasti tärkeää ollut jatkopelejä ajatellen.

Suomea on kannatellut loistavasti tehoillaan kolmosvitjana toimiva Ville Koivunen (2+2)-Samuel Helenius (3+1)-Brad Lambert (1+4), ja etenkin Lambertin otteet ovat olleet korkealla tasolla nihkeämmän syyskauden jälkeen. 

Slaavien turnaus alkanut mollivoittoisesti

Tshekin MM-kisat pyörähtivät käyntiin 3-6 tappiolla yhtä kisojen suurinta ennakkosuosikkia, Kanadaa vastaan. Ottelun avauserässä tshekit pysyivät vielä vaahterapaitojen kyydissä, ja otti jopa erän puolivälin jälkeen itselleen 3-1 johtoaseman, mutta kanukit rynnivät vielä tuon 20-minuuttisen aikana tasoihin lukemat. Toisessa erässä tshekkien jäähyily kostautui, kun viime kesän ykkösvaraus Owen Power kiskaisi ottelun toisen ja kolmannen osumansa. Päätöserässä Kanada rokotti vielä kertaalleen ylivoimalla.

Toisessa ottelussaan Karel Mlejnekin luotsaama Tshekki kärsi hieman yllättäen tappion Suomea vastaan edukseen pelannutta Saksaa vastaan. Avauserä oli vielä kenttätapahtumiltaan hienoisesti Tshekin hallintaa, mutta pelin edetessä voimasuhteet kentällä tasoittuivat. Lopulta tiukan ja vähämaalisen taistelun vei jatkoajalla Saksa maalein 2-1, molemmat osumat viimeistelleen Alexander Blankin toimesta.

Tshekin kaksi tappiota tarkoittavat käytännössä ennakkoon jäämistä neljännelle sijalle, toki tuolta on mahdollista nousta ylöskin päin, mutta voittoa tulee vaatimaan Suomesta. Itävallasta tuskin on slaaveja horjuttamaan kummemmin.

Suomi suosikki - Tshekki ei tule antautumaan ilmaiseksi

Suomi lähtee otteluun suosikkina avausotteluiden tulosten perusteella, mutta ykköskorin maita ei nuoret leijonat ole vielä kohdannut, joten liian suuria johtopäätöksiä ei kannata etukäteen vetää nähdyn perusteella. Suomi taistelee tiukimmin lohkovoitosta Kanadan kanssa, joten voitto olisi tshekeistä otettava, mutta toisaalta vastustajan motivaatiota ruokkivat kaksi tappiota, ja lohkon nelossija halutaan takuulla välttää hinnalla millä hyvänsä. Vaikka Suomi ollaankin totuttu näkemään arvoturnauksissa vuosien saatossa tiiviisti puolustavana ryhmänä, uskon, että nälkäinen Tshekkiryhmä kykenee horjuttamaan nuoria leijonia. Maalinteko slaaveilta onnistuu, sen se näytti jo Kanadaa vastaan, Saksa-ottelussa törmättiin tehottomuuteen. 

Vihje: Tshekki yli 2 maalia (sis Ja+Vl)
2,07
Kerroin
Bonus: 100€ ilmaisveto
Pelaamaan »